Aidosti epätäydellinen.

Eräs sanonta menee näin: "Sinun on parasta olla oma itsesi, sillä kaikki muut ovat jo varattuja." Hienosti sanottu eikö totta? 

Omana itsenään oleminen on vaikeaa varsinkin silloin, kun meidän pitäisi hyväksyä myös ne omat heikkoutemme. Omana itsenään on helppo olla silloin kun se sopii muottiin, mutta vaatii rohkeutta olla aidosti oma itsensä kokonaisuutena. Myös niiden heikkouksien kanssa. 

Suomen Taloustutkimus julkaisi hiljattain tutkimuksen, jossa käsiteltiin brändien kiinnostavuutta. Esiin nousi useitakin seikkoja, mutta se mihin tässä kirjoituksessa otan kantaa on aitous. Se nimittäin kiinnosti kaikkein eniten. Listalla oli myös omaperäisyys ja pari muuta. Haluan nyt että mietit hetken sanan aitous merkitystä. Mieti mitä se sinulle merkitsee ja mieti miten itse kohtaat asioita päivittäisessä elämässäsi. Kertaan siis vielä. Suomen Taloustutkimuksen mukaan kaikkein kiinnostavimpia ovat ne brändit, jotka ovat aitoja. Tutkimuksessa ei mainita sanallakaan että kiinnostavimpia brändejä olisivat vaikka ne, jotka tekevät vähiten virheitä. Tai ne jotka ovat perinteisiä. Tai ne jotka ovat uusia tai ne jotka ovat täydellisiä. Ei, vaan tutkimuksessa tulee nimenomaan ilmi se, että ollaksesi kiinnostava sinun pitää ennen kaikkea olla aito. 

Aitous tulee sydämestä, aitous tulee rehellisyydestä ja aitous tulee yksinkertaisuudesta. Aitous tulee virheistä, aitous tulee vilpittömyydestä ja aitous tulee rakkaudesta. Aitous on loppujen lopuksi niin yksinkertaista, että luulisi sen olevan kaikille itsestään selvyys, mutta näin ei kuitenkaan aina ole. 

Mikä sitten on aitoa ja mikä ei? 

Jos mietitään brändejä, jotka ovat aitoja, niin ainakin itselle tulee ensimmäisenä mieleen ne yritykset joilla on hyvä, oikeaan elämään perustuva tarina. Usein sellainen tarina, joka kertoo sen miksi yritys on olemassa eli sen mission. Aitoudessa pitää olla rehellinen. Pitää siis olla rehellinen ollakseen aito. Ei riitä että sanotaan, että ollaan rehellisiä ja aitoja vaan sen pitää tulla sydämestä. 

Alina Wheeler ilmaisee asian hyvin kirjassaan Designing Brand Identity.  Että vaikka onnistunut brändin rakennus onkin monesti iso projekti, johon liittyy miljoona ja yksi asiaa, on kaikista tärkeintä kertoa yrityksen ydinviestiä jokaisessa kohtaamisessa aidosti ja suoraan sydämestä. Mikään ei tartu niin hyvin kuin innostus. Kun teet sitä mitä teet sydämestäsi ja palosta auttaa asiakastasi, ollaan hyvin lähellä sitä mistä oikeastaan brändin rakennuksesta on kysymys. Nimittäin oman innostuksen tartuttamisesta muihin. 

Hyvä esimerkki yrityksen tarinasta on mm. Patagonialla. Patagonia valmistaa retkeilyvaatteita ja kertoo mielestäni paljon tarinaa tuotteiden taustalla. On paljon mielekkäämpää ostaa tuotteita sellaiselta toimijalta, joka aidosti haluaa auttaa minua ja kertoo siitä tarinaa niin että voin samaistua brändin sanomaan. B2C -liiketoiminnassa on paljon muitakin hyviä esimerkkejä upeista tarinoista ja aidoista brändeistä, mutta B2B -esimerkkejä on huomattavasti vaikeampi sitten löytääkin. Tämäkin on sinänsä mielenkiintoista, sillä miksi B2B -puolen aitous ja tarinankerronta olisi yhtään sen vähäpätöisempää? Ihmiset sielläkin ostopäätöksiä tekevät. 

Kerrataanpa vielä. Suomen Taloustutkimuksen mukaan kaikista kiinnostavimpia ovat siis ne brändit jotka ovat aitoja. Ja aitous tarkoittaa sitä että ollaan rehellisiä. Se ei haittaa vaikka teillä ei olekaan maailman paras tuote tai palvelu, eikä haittaa vaikka te olette muussakin epätäydellisiä. Niinhän me olemme kaikki. Epätäydellisyys on kiinnostavaa, sillä se on totta. Aitoa. Tärkeintä on se, että kerrotte miksi te haluatte tehdä sitä mitä teette. Se on kiinnostavaa.

Muista myös se, että vaikka sinulla itselläsi olisikin tarina yrityksestäsi, tai useampikin, se pitää myös kommunikoida ulos. Löytyykö teidän verkkosivuiltanne yrityksen missio? Entä tarina? Millä tavoin kerrotte asiakkaillenne sen, että olette aidosti heitä auttamassa? Näitä asioita kannattaa jo ihan tutkimustenkin valossa miettiä. 

// Tomi Hyttinen, Brändinrakentaja/Partner, Viima Helsinki