Kanit hatussa.

Sanotaan, että me Suomalaiset olemme lottokansaa. Joidenkin arvioiden mukaan Suomalainen käyttää rahapeleihin noin 500 euroa vuodessa, joka vastaa noin neljääkymmentä euroa kuukaudessa. Koska kyseessä on keskiarvo, joku pelaa tietenkin huimasti tuota enemmän ja joku vähemmän.

Vastaavasti samana vuonna arvioitiin, että Suomalaisten säästämisaste on negatiivinen. Toisin sanoen, säästöön ei jää euroakaan. Tämäkin on keskiarvo, mutta kuitenkin.

Tuotakoon tässä vielä esiin se, että loton päävoiton voittamisen todennäköisyys on noin 0,0000053638%.

Eli, jos mietitään asiaa, niin voimme todeta että haluamme vaurastua sillä lottoamme useilla kympeillä per kuukausi. Mutta, toisaalta emme selvästikään halua vaurastua sillä emme laita rahaa lainkaan säästöön.

Mikä mättää? No ne kanit hatussa.

Syy miksi kirjoitan tällä kertaa näistä kaneista on yksinkertaisesti se, että tahdon kertoa oman mielipiteeni pikavoittojen tavoittelemisesta brändäämisen saralla. Tahdon sen oman mielipiteen kertomisen lisäksi myös sitä, että sinä ymmärrät miten tyhjän päiväistä on lähteä tavoittelemaan jotain jonka todennäköisyys on 0,0000053638% varsinkin, kun sen saavuttamiseen on olemassa 100% mahdollisuus hieman toisenlaisella lähestymisellä.

Mennään konkretiaan. Sinulla on yritys, jonka tuotteita tai palveluita ei tunneta. Teillä ei ole brändiä mikä on ihan luonnollista, sillä uusi tuote tai palvelu on aloittanut elämänsä kuukausi takaperin. Nyt mietitte kuumeisesti miten saisitte brändin kasaan ja kassa alkaisi laulamaan.

Ensimmäinen virhe minkä voitte tehdä, on se, että työnnätte kaikki rahat mainosmiehelle, laitatte kädet ristiin ja odotatte että mainosmiehen kamppis räjäyttää kassanne. Toinen ja viimeinen virhe on se, että heitätte pyyhkeen kehään kun vuoden päästä kukaan ei osta tuotettanne tai palveluanne.

Asiat ottavat aikaa. Anna niille aikaa. Olen varma siitä, ja monella tapaa omakohtaista kokemustakin omaavana, että kaikki saadaan onnistumaan kun asioille annetaan aikaa. On olemassa kaneja hatussa, mutta muista, että niiden todennäköisyys on 0,0000053638%. Sen sijaan että lähtisit tavoittelemaan pikavoittoja, voit saavuttaa tavoitteesi palanen kerrallaan rakentamalla, aivan kuten on rakennettu paljon isoja ja todella menestyneitä yrityksiä.

Tiedät varmaan kauratuotevalmistaja Oatlyn? Se on perustettu vuonna 1985. Samana vuonna kun minä synnyin. 32 vuotta sitten. Muistatko sinä Oatlyn tuotteita piikkipaikalla Citymarketissa kymmenen vuotta sitten? Minä en muista. Näetkö niitä nyt piikkipaikalla Citymarketissa? Minä en muuta näekään.

Kertaan vielä. Asiat ottavat aikaa. Anna niille aikaa. On erittäin tärkeää että mietit suunnan minne lähdet kulkemaan, mutta muista että matka on pitkä. Sen pitääkin olla pitkä. Hyvä viinikin ottaa aikansa valmistuakseen, mutta palkinto odottaa kyllä. Älä siis hätäile.

Ainiin, vielä lottoon palatakseni. Jos laittaisimme 40 euroa kuukaudessa loton sijaan sijoitukseen, joka tuottaa 5% vuosikoron, meillä olisi 30 vuoden päästä kasassa 31.890,65 euroa.

Se ei ole miljoonia, mutta tämän voiton todennäköisyys on 100%, ei 0,0000053638%.

// Tomi Hyttinen, Brändinrakentaja/Partner, Viima Helsinki

Lue myös

Mikä ihmeen touchpoint?
Ne pienet asiat ystävät, pienet asiat.
Miten brändi auttaa myyntiä?
Sori, tuotteesi ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Miten syntyy hyvä maine?
Pystyykö tekoäly luomaan rakastettavan brändin?
Kukaan ei osta kalliita lenkkareita.
Houston, meillä on sisäinen ongelma.