Kukaan ei osta kalliita lenkkareita.

Eikä kukaan osta kallista autoa tai ylihintaista ravintolaruokaa. Kukaan ei myöskään maksa kosmetologin palveluista liikaa, tai käytä yhtään ylimääräistä rahaa lastenvaatteisiin. 

Kukaan ei maksa euroakaan extraa siitä, että näkisi ajan ranteestaan tai siitä, että saisi itsestään ilmat pihalle muutaman kerran viikossa urheilusuorituksen seurauksena. Kukaan ei maksa lasista, posliinista tai kivestä eikä kukaan maksa lentokoneessa istumisesta. 

Mutta se mistä me maksamme itsemme suorastaan kipeiksi on saada kokea jotain sellaista, mihin meillä ei normaalisti ole mahdollisuutta. Tai siitä, että pystymme todistamaan itsellemme ja muille jotain sellaista mikä ei läheskään aina ole totta. 

Me maksamme aatteista, kokemuksista ja tunteista. Me maksamme ilosta, rakkaudesta ja valinnan vapaudesta. Me maksamme kaikesta siitä mikä ei ole näkyvää tai käsin kosketeltavaa. Ja siitä me maksamme todella paljon.

En tarkoita sitä, etteikö tuotteen tai palvelun teknisellä laadulla olisi merkitystä. Päinvastoin. Lähtöoletuksena on tietenkin se, että me kaikki myymme priimaa tai siihen ainakin tähtäämme.

Se mitä tarkoitan on, että kun mennään tietyn rajan yli esimerkiksi palvelun laadussa, alkaa pelkällä teknisellä laadulla kilpaileminen käydä tukalaksi. Me olemme nopeita kopioimaan, ja palvelun tai tuotteen tekninen laatu jos jokin on helppoa monistettavaa. Kun tuotteesi on huippu ja se myy, alkaa ympärille nousta kilpailijoita täsmälleen samalla tuotteella ja usein vielä kehittyneemmällä versiolla. 

Tässä tilanteessa kuvioon astuvat henkimaailman hommat. Eli juuri ne seikat mistä aikaisemmassa kappaleessa puhuin. Tässä vaiheessa, jos se ensimmäinen palveluyritys on tehnyt kotiläksynsä, se on muodostanut asiakkaistaan lahkon. Lahkossa mukana oleminen on jotain sellaista, mistä ei oikeastaan voi jäädä pois. 

Asiakkaina tässä kyseisessä palveluyrityksessä on tietenkin muutama silmäätekevä suihkuseurapiirien jääkiekkovaimo ja pari Floridassa päämajaansa pitävää vanhan rahan edustajaa. On viikottaiset virkistysiltamat, jonne pääsee vain kutsulla ja kutsunhan saa vain jos on tietyn pärstäkertoimen asiakas eli toisin sanoen tietyn kateprosentin arvoinen kuluttaja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointtina on se, että kyseisen palveluyrityksen asiakkaana oleminen tarkoittaa sitä, että olet osa jotain sellaista maailmaa jossa me kaikki tahtoisimme salaa elää. Tämän tietyn palveluyrityksen asiakkuus on viesti ulkomaailmaan siitä, että jotain on tehty oikein ja maksoi mitä maksoi, niin näistä bailuista ei jäädä pois. Kynsilakka tosin on ihan sitä samaa liimaa kuin naapurikioskissakin. 

Mutta tästä juuri on kyse! Emme me maksa sokerivedestä ja viinasta, vaan me maksamme siitä että joku mukava ihminen kantaa sen meille pöytään ja tuikkaa juomaan sitruunan samalla kun hän pyyhkäisee upouuden nahkasohvan puhtaaksi ja huikkaa DJ:lle että laitahan rouvan lempikappale soimaan. Me maksamme siitä sisällämme heräävästä Usain Boltista joka ampaisee meidät lenkkiratojen kuninkaaksi alta aikayksikön vaikka oikeastaan EVA -välipohja on Tokmannilla ihan se sama välipohja kuin Niken konseptimyymälässäkin.

Jos tuotteesi tai palvelusi ei ole juuri se tietty patentoitu yksinoikeudella myytävä ruuvi jota tarvitaan maailmankaikkeuden pyörittämiseen, niin ala hyvä ihminen miettimään näitä asioita.

Fakta on se, että teknisesti katsoen sinun palvelusi tai tuotteesi ei ole millään lailla uniikki vaikka se sinusta siltä tuntuukin. Uniikkius tulee vasta siinä vaiheessa, kun me alamme herättämään tunteita asiakkaissamme ja ystävät hyvät uskokaa kun sanon; pala peltiä tai luonnonmukaisinkaan auringonkukkaöljy itsessään ei vielä herätä tunteita yhtään kenessäkään. 

// Tomi Hyttinen, Brändinrakentaja/Partner, Viima Helsinki